Dear diary...


lauantai 14. huhtikuuta 2012

Still so young and anxious to be free

Moikka taas piitkästä aikaa!
Taaskaan en ole saanut aikaseksi raapustaa tänne mitään postausta :/ En vaan tajua mikä siinä on, kuvia on vaikka millä mitalla ja omien kuulumisten kirjoittaminenhan on aina hauskaa :-D Ehkä se on vaan tä mun ajankäyttö, jonka vuoksi tää mun blogielämä on aika hiljasta.

Nomutta, mulla olis tässä nyt lähiaikojen kuvia. Ajattelin, etten tähän postaukseen laita ollenkaan musiikkia, teen oman postauksen niille sitten. Pistän tähän ensimmäiseksi mun ja Lauran graffitikuvat. Oltiin jossain Varissuon läheisillä bunkkereilla kuvaamassa toista kertaa kun viimeksi saatiin niin kivoja kuvia kaksi vuotta sitten. :D Kävin muuten kampaajalla leikkauttamassa etuhiukset itselleni :)






 

Toi reissu oli omalla tavallaan onnistunut, mutta tosiaan rämmittiin siellä metsissä TURHAT (!!!!) korkkarit jalassa. Korkkareita ei edes missään kuvassa näkynyt XD Ja oli kylmä ja meillä oli kauhee nälkä ja kaikkea. No, eloon jäätiin :)

Ja sitten!!!
Mä sain kolmen viikon odotuksen ja monen kuukauden haaveilun jälkeen tiistaina postissa jotain niin upeaa.


Jep. Soin viimein itselleni luvan tilata kauniit, upeat Jeffrey Campbellin Litat. Kynsin hampain maksoin nä mun viime kesätyörahoista joita oli viellä jäljellä. Toi laatikko on muuten myös aivan ihana ! :)









Nyt en kyllä mitään kallista vähän aikaan itselleni osta, ainakaan materiaa siis :-D Ahdistaa kun kesällä on tulossa niin paljon kaikkea festaria, mutten yhtään tiedä mihin sitä rahansa laittaisi vai laittaisiko ollenkaan. No, onhan tässä viellä hyvä aika sitäkin pohtia.
Mun piti tätä tänne bogiin tulla myös kysymään, että onko teillä mahdollisilla lukijoilla jotain postausideaa? Musta tuntuu, että kirjotan aina näitä samoja kuulumisia tänne, olis jees laittaa jotain muutakin välillä!!

Haluaisin taas lisätä ton anonyymien mahdollisuuden kommentoida, koska musta se olis kauheen kiva kuulla muiltakin kommentteja. Oon nimittäin huomannut kommentoivani useasti lukemiini blogeihin  anonyymisti, koska oon jotenkin kokenut sen miellyttävämpänä :D Toisaalta, oon jotenkin kokenut saaneeni tarpeeksi näiltä aivot narikkaan anonyymeiltä. Täytyy miettiä tätä XD
Tässä minä kaksi vuotta sitten keltaisilla korkkareillani samaisessa graffipaikassa !: D Harmi, kun kaikki noi vanhat kuvat oli kadonnu koneen rikkouduttua ja tä oli vaan jäljellä irc-galleriassa.


Hyvää kevättä teille kaikille! :---)